Katastrofi lähentää

Luin sunnuntaina lehteä ja siinä oli kuvia Haitin maanjäristyksistä, Australian tulvista ja Phuketista tsunamin jälkeen. Kuvista huomasin kuinka jengi auttaa toisiaan siellä. Toisilleen tuntemattomat ihmiset olivat toisilleen avuksi. Australiassa porukka yhdessä työnsi mutaa pois teiltä, Haitissa jengi roudas talojen paloja pois edestä jne. Muutenhan emme tyylii huomaa niitä jotka tarvitsevat apua. Kävelemme vaan ohi. Mutta kun joku katastrofi iskee, niin yhtäkkiä olemme kaikki samanarvoisia. Miten tämä normaalissa elämässä pääsee unohtumaan?
Näistä asioista tuli taas yks video mieleen missä puhutaan ihmisten myötätunnosta. Tässä on hyvä esimerkki miten ihmiset vaan kävelee apuaa tarvitsevan ihmisen ohi, mutta kun joku tekee aloitteen ja auttaa, niin muutkin tulevat siihen. Eli viesti tässä on se, että me kaikki voimme vaikuttaa. voimme tehdä aloitteen, niin muut tulevat perässä.

Eli just se, että mietimme taas ihan liikaa vaan itteemme. Olemme niin itsekeskeisiä, ettemme edes huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Pitäisi itsekkin miettiä enemmän, että mitä voisin antaa, eikä mitä haluan. Uskon että kaikki jotka huomaavat että joku tarvitsee apua ja ei mieti itseensä liikaa, niin osaa auttaa. Uskon ihmisten hyvyyteen. Uskon että kaikki olemme pohjimmiltaan hyviä ja autetaan toisiamme. Jos vaan avattaisiin silmät ja katsotaan ympärillemme.

Yritän itekkin nyt olla liikaa ajattelematta itteeni. Kysyn iteltäni kysymyksen, mitä voin antaa, mielummin kuin mitä haluan. Haluan aina niin paljon. Nyt saa riittää. Mitä voisin antaa? Tähän kai liittyy se "herääminen". Tulla nykyhetkeen. Eikä keskittyä tulevaan ja menneisyyteen. Voin ainostaan vaikuttaa nyykhetkeen. Radio päälle. Maailma on parempi paikka jos vaan autetaan toisiamme enemmän :)