Katastrofi lähentää

Luin sunnuntaina lehteä ja siinä oli kuvia Haitin maanjäristyksistä, Australian tulvista ja Phuketista tsunamin jälkeen. Kuvista huomasin kuinka jengi auttaa toisiaan siellä. Toisilleen tuntemattomat ihmiset olivat toisilleen avuksi. Australiassa porukka yhdessä työnsi mutaa pois teiltä, Haitissa jengi roudas talojen paloja pois edestä jne. Muutenhan emme tyylii huomaa niitä jotka tarvitsevat apua. Kävelemme vaan ohi. Mutta kun joku katastrofi iskee, niin yhtäkkiä olemme kaikki samanarvoisia. Miten tämä normaalissa elämässä pääsee unohtumaan?
Näistä asioista tuli taas yks video mieleen missä puhutaan ihmisten myötätunnosta. Tässä on hyvä esimerkki miten ihmiset vaan kävelee apuaa tarvitsevan ihmisen ohi, mutta kun joku tekee aloitteen ja auttaa, niin muutkin tulevat siihen. Eli viesti tässä on se, että me kaikki voimme vaikuttaa. voimme tehdä aloitteen, niin muut tulevat perässä.

Eli just se, että mietimme taas ihan liikaa vaan itteemme. Olemme niin itsekeskeisiä, ettemme edes huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Pitäisi itsekkin miettiä enemmän, että mitä voisin antaa, eikä mitä haluan. Uskon että kaikki jotka huomaavat että joku tarvitsee apua ja ei mieti itseensä liikaa, niin osaa auttaa. Uskon ihmisten hyvyyteen. Uskon että kaikki olemme pohjimmiltaan hyviä ja autetaan toisiamme. Jos vaan avattaisiin silmät ja katsotaan ympärillemme.

Yritän itekkin nyt olla liikaa ajattelematta itteeni. Kysyn iteltäni kysymyksen, mitä voin antaa, mielummin kuin mitä haluan. Haluan aina niin paljon. Nyt saa riittää. Mitä voisin antaa? Tähän kai liittyy se "herääminen". Tulla nykyhetkeen. Eikä keskittyä tulevaan ja menneisyyteen. Voin ainostaan vaikuttaa nyykhetkeen. Radio päälle. Maailma on parempi paikka jos vaan autetaan toisiamme enemmän :)

Suuresta innostuksesta älyttömään pettymykseen

Taas koin suurta pettymystä, kun asiat ei toiminutkaan niinku olin odottanu. Ostin videokameran, jonka piti olla superhyvä. Olin superinnoissani siitä :) Lähdin heti testailemaan sitä ja kävin läpi sen kaikki hienot ominaisuudet yms. Videokamera on kyllä edelleen ihan superjees, en lähe sitä tässä nyt dissaa. Se on joku Sonyn HD handycam. No mut eniwei, kun halusin ladata mun pelleilyt koneelle, niin Apple tietokoneeni ei voinut tuoda niitä. No aattelin tietenkin ensimmäiseksi, että löydän nopeesti  jonkun ohjelman netistä, millä se onnistuu. Fiilikset oli edelleen korkeella uudesta kamerasta.

Kun olin tunnin pyöriny netissä ja mitään viisasta vastausta ongelmaani en ollut saanut, niin alkoi pinna kiristyy... Huomasin että Sonyn videokamera on ajateltu käytettäväksi pelkästään PC-koneiden kanssa. Voihan peecee! Yritin vielä tovin löytää jonku ratkaisun mäkilleni, mutta tuloksetta. Sit luovutinkin, phuuuufff!

Yöllä, ennen nukumaanmenoa, heräsin taas yhtäkkiä tiedostuneeseen tilaan ja huomasin kuinka olin kiintynyt kameraan aivan hetkessä. Tulin takaisin nykyhetkeen ja tiedostin mitä minussa tapahtuu. En ollut aikaisemmin ollut yhtään läsnä, vaan ajatukseni olivat 100%:sti videokamerassa. Olin yli-innostunut juuri hankkimastani kamerasta ja voi sitä pettymyksen määrää, kun se ei sit toiminutkaan odotetusti. Kun en heti keksinyt ratkaisua, niin turhauduin. Tunsin suurta pettymystä, vihaa ja epäonnistumista. Keskityin aivan liikaa itse ongelmaan, enkä ongelman ratkaisuun. Aamulla löysinkin sitten jo ratkaisun keskittämällä kaiken positiivisen energiani siihen. Meinaan päivittää koko Mac OS 10.4:n uudempaan versioon eli 10.6:een. Tietokoneen muutkin ongelmat tulevat poistumaan ja lisäksi saan uusia mageita ohjelmia :). Ja vihdoinkin myös videokameran toimimaan koneeni kanssa. 

Huomasin siis tämän:

Älä kiinny liikaa mihinkään. Se mikä tuottaa suurta iloa, voi myöhemmin tuottaa suurta surua. Voit tietty olla ilonen asioista ja innoissasi, mutta pysy tietoisena ja nykyhetkessä. Olemalla tietoinen tiedostat, että tunteesi ovat vain tunteita. Tiedostamalla itsesi voit hallita myös tilanteen. Suru ja pettymys eivät ole sinä. Sinä et ole tunteesi etkä ajatuksesi. Olemalla läsnä voit keskittää energiasi ongelman ratkaisuun. 

Kuin herkkä radio

Kelasin taas tossa kun heräsin et ihminen on vähän niin kuin radio. Tai siis mul on joku ajatus et meil olis sellaset näkymättömät antennit päässä ja vastaanotetaan aina muilta signaaleja. Yritän itse nyt ainakin ajatella et voin säätää omaa vastaanotinta. Laittaa jonkun muotoisen suodattimen siihen. Tällä siis tarkotan sitä, että jos joku homma ärsyttää mua, niin asetan sen "kanavan" tai "taajuuden" pois. Jos joku tyyppi sanoo mulle jotain joka vähän ärsyttää mua, niin annan sen signaalin vaan pyyhkästä ohi. Voihan sitä tiedostaa mitä se jätkä sanoo, mut ei mun tarvii reagoida siihen. 

Tuli radio mieleen kun ajattelin esim. auton radiota. Jos laitan Bassoradion soimaan, niin olishan se aika ärsyttävä jos oman auton radio kokoajan ottaisi muilta kanavilta signaalia. Just ku tulee se hyvä biisi, niin pamahtaisi joku Sputnik päälle (argh!). Eli jos vois itekkin asettaa omaa vastaanotinta niin että se aina vastaanottaisi niitä asoita jotka on sulle hyväksi. En kelannu et pitäisi ignoorata muiden juttuja kokonaan jos ei kiinnosta, mut et osais vaan pyyhkästä ohi niitä juttuja mitkä ärsyttä ja tiedostaa niitä. Vai olisiko se sitten oman radion herkkyyden säätämistä? 

Toinen mikä olisi kyllä hyvä olisi, että oma radio päässä lähettäisi korviin jotain kohinaa tai muuta jos se ei ole päällä. Eli joku joka aina muistuttaa että "hei! sä et oo nyt läsnä!". Aina sillon ku ego ottaa vallan ja alkaa kelaa et mua ottaa nyt toi juttu päähän yms. niin alkais kohina. Kaikki asiathan mitä tunnemme ja kelaamme on meidän omaa tuotosta kuitenkin. Siihen kohinaan aina heräis ja taas ottais tilanteen haltuun ja tiedostaa että tämä reagointi ei ole oma itseni, vaan egoni. Tiedostaminen mulle on just sitä et on kokoajan hereillä mitä itessä tapahtuu. Tiedostaa omaa itseensä. Tiedostaminen tapahtuu myös oman itsensä ulkopuolella. Tiedostaminen on sitä kun se radio/vastaanotin on päällä. Jos ei tiedosta, niin radio on pois päältä, ja kohina alkaa. Se onkin hankalaa kun pitäisi osata tiedostaa kokoajan mitä tapahtuu minussam ja mun ulkopuolella. Pitää radio päällä mutta ei kuitenkaan ota kaikkia signaaleja vastaan vaan laittaa itelle just sen hyvän kanavan päälle. Sen mistä aina tulee jotain hyvää musaa. 

We are all one

Tänään luin Dalai Laman kirjoitusta Facebookissa.
Oli mielestäni hyvä teksti. Tykkäsin erityisesti kun hän kirjoitti siitä kuinka meidän täytyy ongelmien tullessa keskittyä enemmän ongelman ratkaisuun eikä itse ongelmaan. Jos ongelmalle ei löydy ratkaisua, niin älä silloinkaan murehdi ongelmasta, koska sille ei voi tehdä enään mitään. Viisasta, eikö nii? Tästä tuli jotenkin myös mieleen jenkkidokkari The Secret. Siinä puhuttiin paljon "law of attractionistä". Kuinka sä vedät itseesi kaikkii asioita/tapahtumia mitä ajattelet/tunnet kuin magneetti. Kuinka positiivisella ajatuksella ja tunteella saat lisää hyvää itsellesi. Ja tietenki vice versa. Mielestäni tässä toimii hyvin esimerkki kuinka parkkeeraat auton jonnekkin stadiin ja sä mietit kuinka sua ärsyttäis jos siinä olis parkkisakko kun tuut takaisin. Sä mietit, ja keskityt siihen tunteeseenkin mitä parkkisakko sulle tekisi. Kun tuut takaisin autolle huomaatkin että tuulilasin ikkunalla onkin parkkisakko (dääm) ja sit sanot vielä "no tietenkin!". Näin on ainakin käynyt mulle. Mutta jos on hyvällä tuulella ja miettii kuinka saa asiat hoidettua stadissa jouhevasti ja palaa autolle ja ajaa sit kotiin, ja mielessä ei käykään sakkolappu, niin AVOT... Ei sakkolappua :).


All that we are is the result of what we have thought.
- Buddha

En ole mikään buddhalainen, enkä  tiedä siitä vielä niin paljon, mutta buddhalainen elämänfilosofia on mielestäni kaunis. Heillä on vahvasti se ajatus että  me kaikki olemme yhtä ja antamalla enemmän, myös saa enemmän. Tämä on siis mitä olen ymmärtänyt. Olen huomannut että suomalaiset eivät ole aina niin avuliaita ja aina mieti samalla tavalla. Keskitymme liikaa itteemme. Keskitymme omaan suoritukseemme. Miksi meidän pitää aina suoritua? Muuten suomalainen on niin hiljainen ja mieltteliäs luonteeltaan. Ja hyvin luonnonläheinen ihminen, jalat maassa. Tuntuu siltä kun haluttaisiin muuttua/kehittyä toiseen suuntaan. Miksi? Joulu on ainoa aika milloin tykätää antaa jotakin muille. Itse sain paljon enemmän iloa siitä kun sain antaa 11 vuotiaalle pojalle skeittilaudan joululahjaksi, kuin mikään muu lahja minulle.

Itse yritän ajatella maailmaa positiivisella tavalla, ja olla liikaa keskittymättä elämässä suorittamiseen. Seuraan mitä sisälläni tapahtuu, ja koitan tiedostaa itseni ja ympäristöni. Ennen tavoittelin aina isoa taloa, Ferraria ja huvijahtia. Oli siinä jossakin kuvassa myös joku italialainen kaunotar yms. Nykyään tavoittelen vähän erilaisia asioita :) tavoitteeni on löytää tieni omaan sisäiselle valonlähteelleni. Olla läsnä. Olla onnellinen. Olla täysin itseni äärellä.

Muistan pienenä (n.10v) kun usein pohdin samaa kysymystä kuin nykyäänkin, mutta vähän eri tavalla. Kuka olen? Muistan myös kuinka koin usein "out of body experience". Pystyin aina joskus hiljenemään ja näkemään itseni ulkopuolisin silmin. Se oli jännä tunne. En ole kokenut sellaista piiitkään aikaan. Minusta tuntuu että henkinen puoleni on jollain tavalla nyt lukossa. Se on ollut ennen hyvin auki, mutta taas olen jumissa. Ennen pystyin jopa ohjaamaan unianikin. Se oli siistii. Tajusin unessani että näen unta ja pystyn tekemään mitä ikinä huvittaakin. Lentelin ympäri paikkoja ja pystyin olemaan missä vaan ja kenen kanssa halusinkin. Cool!

Nyt kun elämässäni on tapahtunut niin paljon, niin en ole ehtinyt miettiä mitä sisälläni tapahtuu. Olen keskittynyt vaan itseeni ja elämässä suoriutumiseen. Olen myös aina vaan keskittynyt muihin. En voi auttaa muita jos en ensin auta itteeni. Nyt tulee muutos. Alan taas kuuntelemaan itseäni ja mitä minun sisäinen ääni sanoaa minulle. Teen asioita jotka tekevät minua onnelliseksi. Tarkkailen ja tiedustelen. Keskityn olemaan iloinen ja positiivinen. Jos olen positiivinen, lisää positiivista tapahtuu minulle. Annan enemmän saadakseni enemmän. Mutta pitää välillä muistaa antaa itelle myös jotakin. Rakastan kaikkia, koska me kaikki olemme yhtä. Rakastan itteeni.

Musa chilauttaa

AAAHHHH!!! koko maailma pysähtyy kun tulee just se oikee biisi.
Mietin mikä siinä onkaan että koko kroppa reagoi siihen musiikkiin mitä kuuntelee? Jos oikee hyvä styge tulee, niin kylmät väreet menee pitkin kroppaa. Tulee sellanen hyvä "boogie" fiilis.
Mulle toimii ainakin niin, että vaikka olisin kuinka stressaantunut tahansa niin kun saan napit korviin ja pistän hyvän biisin soimaan...BUUM! fiilis on taas loistava. Onko se sit sitä nykyhetkessä olemista. Kaikki menneisyyden murheet jää jonnekkin unholaan ja tulevaisuuden asiat eivät ole enään oleellisia. Sitä keskittyy taas siihen nykyhetkeen ja nauttii musiikista. Vaikka musiikinkuuntelukin vähän ajan kuluttua loppuu, niin se hyvä fiiilis jää.

Musiikkimakunikin vaihtelee laidasta laitaan. Mut hyvä biisi on vaan hyvä biisi. Nyt sain tosi hyvät fiilikset taas kuuntelemalla Matisyahua - One Day. Mutta mun täytyy edelleen tehdä jotakin päästäkseen irti negatiivisista ajatuksista ja tunteista. Hämäänkö itseni taas vaan? Tähänhän pitäisi pystyä muutenkin. en halua aina jotain apukeinoja rauhottuaakseni, kuten esim. musa tai teekuppi yms. Joku päivä vielä osaan vaan olla ja nauttia jokaisesta hetkistä just sellaisina kun ne on. Jokainen hetki olisi niin kuin hyvä biisi soisi taustalla :) Jess!

Valo vs. Pimeys

Mikä siinä on kun joku kuski kiilaa Kehä 1:llä ihan nokan eteen, niin sitä vaan kilahtaa heti ja vilkuttaa pitkiä ja tööttää!? Ottaa niin paljon päähän tollaset tyypit jotka kiilaa. Heidän kauhea kiire aiheuttaa liikenteessä muille vaaratilanteita. Muistan sen jonkun mainoksen missä sanottiin, että "mikä meihin viisaisiin ihmisiin menee liikenteessä?". Niinpä! En tiedä miksi mäkin reagoin noin ja haluun näyttää sille kiilaajalle että olen ärsyyntynyt, kun muuten oon aika rento ja rauhallinen kaveri.

No mut mitään ei tapahtunut ja huomasinpa taas oman ylireagointini. Ajattelin jälkikäteen, että jos olisin vain ollut läsnä ja sisälläni vallitsisi rauha, niin en olisi reagoinnut niin. Tilanteessa häiritsi vissiin eniten se, että kyllä mullakin oli kiire enkä silti tee noin (vaikka joskus saatan tehdäkin). Näin siinä kiilaajassa varmasti jotain itseänikin. Se siinä varmasti ärsytti.

Töissä ja kotona mun on helpompi pysyä rauhallisena, olla läsnä ja nauttia nykyhetkestä. Pitäisi oppia pysymään samalla tavalla rauhallisena ns. erikoistilanteissakin eikä antaa egon hallita.
Tiedän että muutos ei tapahdu nyt heti. Annan henkisen kasvuni kehittyä omaa tahtia. Silti ajattelen, että muutos ja kasvu tapahtuu just tässä hetkessä. Tiedän, että ajattelen myös kokoajan liikaa tätä asiaa. JUST LET IT GO!

Mut oon oppinut, että asioita pitää vaan tiedostaa. Tiedostamalla pääsee "dark force:sta" eroon. Itse ajattelen asiaa niin, että minussa on pimeä ja valoisa puoli. Valoisa puoli on kuin auringonvalo ja pimeä kuin yö (pitch black). Kun tiedostan pimeän puolen, niin siihen osuu valo, ja kun pimeässä on valoa, niin pimeä häipyy. Pimeä ei voi valloittaa samalla tavalla valoa. Jos halutaan vähentää valoa niin täytyy estää valon lähde. Et voi tuoda huoneeseen lisää pimeyttä, mutta voit peittää valon. Tämä millä oma sisäinen valo peittyy on mielestäni epätietoisuus ja tiedostomattomuus. Kun tiedostaa, niin tulee valoisampaa. Esteet poistetaan, pimeä häviää ja esiin astuu valo.

Musta tuntuu että sisälläni on suuri valonlähde. Minä olen valo, mutta valo ei ole vielä tarpeeksi vahva. Mutta se on siellä. Se valo on kirkas, valkoinen ja vahva.

Kupin äärellä

Yöllä pyöri päässä kokoajan ajatus siitä että täytyy alkaa kirjoittamaan blogia.

Teen tätä itseeni varten, oman henkisen kasvuni varten. Olen tosissaan alkanut miettii elämässä suurempia kysymyksiä. Miksi olen täällä?

Minulla on tosi vahva tunne siitä että minulla on niin paljon annettavaa tälle maailmalle. Minulle on määrätty suuri tehtävä, mutta en ole vielä valmis ottamaan tehtävää vastaan.

Kävin tapaamassa hiljattain Mili Kaikkosta, näkijäillassa. Se oli erittäin mielenkiintonen tapahtuma.

Sain vahvistusta siitä omasta tunteestani, että minussa on Buddhaa, ja että ympärilläni on armeijallinen henkiä. Tämä armeija on minun taustajengi joka tukee minua ja joskus jopa vähän opastaa. Tykkään armeijastani. 

Yksi niistä monista inspiroinnin lähteistä tähän blogikirjoitteluun oli Yogi-teeni teepussien lappuset, missä aina on päivän viisaus. Eilen kun join iltateeni, niin luin teelappusestani ”The bast way of life is to be. Simply be.”


Sitten meninkin sänkyyn ja aloin lukee kirjaani (Eckhart Tolle, Läsnäolon Voima), missä puhutaan myös hyvin vahvasti läsnäolemisesta.

Olen varma siitä että elämästä saan paljon enemmän irti kun opin olemaan aina läsnä.

Minua ehkä eniten tässä maailmassa harmittaa se, että maailma pyörii niin nopeasti, ja kokoajan pitää tehdä jotain. Alankin tästä eteenpäin ainakin jokaisen teehetkeni ajaksi rauhoittumaan ja olemaan läsnä. Teen teehetkistäni oma meditointini. Uskon että tämä lähtee jostakin eteenpäin, ja aloitetaanpa tällaisella. Kaikki me tarvitsemme omaa aikaa. Aikaa itsellemme. Itsemme äärellä.

Tästä keksinkin nimen blogiini ”Itseni äärellä”. Katsotaan minkälaisia ajatuksia tulee mieleen itseni äärellä kun annan itselleni omaa aikaa, ja olemalla läsnä. 

Mielenkiintoinen vuosi 2011 on ainakin tiedossa J